OLS ja LNM ovat solmineet kautta 2017-2018 koskevan farmisopimuksen

Share |
11.08.2017

OLS:n ja LNM:n yhteistyö jatkuu tulevallakin kaudella vahvana seurojen solmittua kautta 2017-2018 koskevan farmisopimuksen. Sopimus mahdollistaa yhteensä 12 pelaajan liikkumisen joukkueiden välillä 2.2.2018 asti.  

OLS_LNM_farmikuva11.jpg

OLS Salibandyn toiminnanjohtaja Ville Oksa ja LNM:n salibandyjaoston puheenjohtaja Jukka Teerikangas paiskasivat tänäkin vuonna kättä syntyneen farmisopimuksen merkiksi.

OLS:n päävalmentaja Eetu Vehanen on tyytyväinen, että yhteistyö Limingan kanssa jatkuu.

 - Yhteistyön merkitys Limingan kanssa on valtava. Me emme seurana osta valmiita pelaajia rahalla muilta paikkakunnilta, eli pelaajien kehittäminen liigatasolle on oltava laadukasta ja vahvaan yhteistyöhön pohjautuva prosessi, mikä käynnistyy alueen junioriseuroissa tehtävästä ruohonjuurityöstä ja päättyy parhaimmissa tapauksissa kansainvälisille kentille asti.

 - Liigajoukkueen rinkiin mahtuu kaudesta riippuen n. 2-5 uutta pelaajaa ja samaan aikaan A-junioreista ja alueen muista seuroista voi kasvaa tuplaten pelaajia, joilla on jollain aikavälillä potentiaalia pelata pääsarjatasolla. Ilman Limingan divaripaikkaa ja farmiyhteistyötä pelaajakehityksessä olisi ammottava aukko erityisesti sellaisten pelaajien osalta, jotka eivät ole valmiita liigatasolle suoraan A-junioreista.

Vehanen löytää hyvän esimerkin toimivasta yhteistyöstä aivan lähihistoriasta.

 - Yhteistyön voimasta käytän täksi kaudeksi liigajoukkueeseen siirtyneitä Juho Laurilaa ja Mika Kaiteraa. A-junioreiden SM-kullan jälkeen pelaajat siirtyivät LNM:n riveihin, jossa kehittyivät kolmen divarivuoden aikana pelaajiksi, jotka ovat valmiita hyppäämään pelaavaan rooliin liigassa. Väitän, että ilman noita kolmea isossa roolissa pelattua kautta divarissa,  heidän nykyinen tasonsa olisi aivan jotain muuta.

Kauden aikana farmiyhteistyö tulee näkymään aikaisempia kausia enemmän pelaajaliikenteen ja harjoittelun osalta.

- Me haluamme tarjota Limingalle sellaisia pelaajia, jotka tarvitsevat pelituntumaa ja toiseen suuntaan tulee olemaan tarvetta, mikäli meille tulee poissaoloja loukkaantumisten takia. Esimerkkinä käytän Limingan laitahyökkääjää Tuukka Kiviojaa, joka oli kesän try-out jaksolla ajoittain erinomainen, mutta hänenkin kehityksen kannalta on parempi pelata isossa roolissa divaria ja olla käytettävissä, mikäli rooli liigajoukkueessa kauden aikana aukeaa.

Seurojen välinen yhteistyö näkyy konkreettisesti jo heti huomisissa harjoitusotteluissa SB Welhoja vastaan.

- Kannattaa tulla hallille jo klo. 12.00 alkavaan peliin sillä kentällä kirmaa iso joukko lahjakkaita OLS:n A-junioreita ja Limingan divarijoukkueen avainpelaajia.

Myös LNM:n päävalmentajana tulevalla kaudellakin toimiva Olli Honka on samoilla linjoilla Vehasen kanssa.

- Farmisopimuksen syntyminen tulevallekin kaudelle on loistava asia alueen pelaajien kehityksen kannalta. Hienoa että päästiin jälleen sopimukseen. Farmi meidän näkökulmasta tarjoaa hienon polun pelaajille kohti liigakenttiä. Me puolestaan pyrimme tarjoamaan OLS:n puolelta tuleville pelaajille mahdollisimman laadukkaan paikan päästä pelaamaan ja hakemaan pelituntumaa kohdilleen.

18.08.2017Superlauantain lipunmyynti käynnistyy 1.9.2017
16.08.2017Superlauantai Oulun energia areenassa 28.10.2017
13.02.2017Juniorivalmentajaksi Suomen neljänneksi suurimpaan salibandyseuraan?
21.08.2017Kolme OLS-joukkuetta viikonloppuna junioreiden SM-sarjoihin
18.08.2017Junioreiden SM-karsinnat vauhtiin viikonloppuna
15.08.2017OLS D1-kilpajoukkue (2004s.) etsii maalivahtia ja OLS E1-kilpajoukkue (2006s.) etsii maalivahtia sekä yhtä kenttäpelaajaa
11.08.2017 17:30OLS:n kokoonpanot lauantain tuplaharjoitusotteluihin
11.08.2017OLS ja LNM ovat solmineet kautta 2017-2018 koskevan farmisopimuksen
09.08.2017Miesten edustusjoukkue kohtaa lauantaina liiganousija SB Welhot tuplaharjoitusotteluissa
21.06.2017Miesten edustusjoukkue ja Sportello Fit yhteistyöhön

Siirry arkistoon »