Junioreiden SM-karsinnat vauhtiin viikonloppuna

Share |
18.08.2017

Tänä viikonloppuna monen juniorijoukkueen kesän työ ulosmitataan, kun tulevana viikonloppuna pyörähtää vauhtiin junioreiden SM-karsintojen ensimmäiset vaiheet. OLS:lta mukana on kuusi joukkuetta, jotka pyrkivät lunastamaan paikkansa syyskuun lopussa alkaviin SM-sarjoihin.

Karsinnoissa pelataan yksinkertainen sarja turnausmuotoisena. Lohkoparit (A/B, C /D, jne. pelataan samassa turnauksessa). Peliaika on 3*15 min tehokasta peliaikaa. Ottelun päättyessä tasan suoritetaan rangaistuslaukauskilpailu, jonka tulos ratkaisee näiden joukkueiden keskinäisen sijoituksen, mikäli nämä kaksi joukkuetta päätyvät keskenään tasapisteisiin eikä samoissa pisteissä ole muita joukkueita. Rangaistuslaukauskilpailun voitosta ei saa sarjapisteitä.

Lohkoparien voittajat pelaavat karsintaottelun pääsystä SM-sarjaan. Peliaika karsintaottelussa 3*20 min tehokasta peliaikaa. Tarvittaessa pelataan 10 minuutin jatkoaika ja rl-kilpailu. Voittajat menevät suoraan SM-sarjaan, häviäjät karsinnan 2. vaiheeseen.

Lohkojen 2. sijoittuneet jatkavat karsinnan toiseen vaiheeseen ja lohkoparien 3. sijoittuneet pelaavat karsintaottelun pääsystä 2. vaiheeseen. Peliaika karsintaottelussa 3*20 min tehokasta peliaikaa. Tarvittaessa pelataan 10 minuutin jatkoaika ja rl-kilpailu. Voittajat etenevät 2. vaiheeseen ja häviäjät joutuvat aluesarjaan. Lohkojen 3. sijoittuneiden otteluparien häviäjät menevät myös aluesarjaan.

 

Otteluohjelmat löytyvät linkkien takaa

 

B-pojat
C1-pojat
C2-pojat

B-tytöt
C-tytöt

 

Esitimme jokaisen joukkueen päävalmentajalle nopeat kysymykset ennen tärkeää viikonloppua.

Kysymykset joukkueiden päävalmentajille kuuluivat

1. Millaisista lähtökohdista joukkue lähtee karsintoihin? Miten kesän harjoittelu on sujunut?

2. Millaisia vastustajia tulette viikonloppuna kohtaamaan?
3. Tavoitteet viikonlopulle?

NÄIN VASTATTIIN: 

OLS B edustus

Päävalmentaja Niko Kvist

 

1. Joukkueemme kesä meni nopeasti uusia juttuja opetellessa. Heti ensimmäinen näistä oli Maajoukkuetie-FBA -tapahtuma Eerikkilässä, josta saimme lentävän startin kesän harjoitteluun. Vaihtuvuus oli aika iso viime kauteen verrattuna, joten aluksi piti löytää yhteiset sävelet. 99-syntyneet kasvoivat ulos B-ikäluokasta ja joukkue kasattiin 00-01 syntyneistä pelaajista. Maalis-huhtikuun taitteessa aloitimme harjoittelemaan ja sen jälkeen ollaankin menty viisi-kuusi kertaa viikossa tähän päivään asti. Väliin toki mahtui kolmen viikon omatoimijakso.

2. Vastustajista ei ole kyllä ihan hirveästi tietoa tullut, mutta huhut kertovat, että oikeinkin hyviä joukkueita on Loviisaan kerääntynyt. Pitää laittaa huomio omaan tekemiseen, kun siihen on helpompi vaikuttaa.

3. Tavoitteena on paikka SM-sarjasta ilman jatkokarsintoja.

 

OLS B Kilpajoukkue

Päävalmentaja Juha Värttö

 

1. Hieman rikkonainen kesä on ollut eri syistä johtuen ja koulujen alkaminen on tuonut omat haasteensa harjoitteluun ja varsinkin sen suunnitteluun.  Mutta kokonaisuutena se on tehty, mitä keväällä suunniteltiinkin.

2. NST/Voima ja Josba alkusarjassa. Mahdollinen jatkopeli sunnuntaina. Ennakkoon kovia porukoita, joten altavastaajan asemasta lähdetään kuitenkin yllätysvalmiina.

3. Toivottavasti saadaan hyviä pelejä ja katsotaan sitten, mihin se riittää.

 

OLS C1-edustus

Päävalmentaja Jani Lämsä

 

1. Kesän harjoittelu on mennyt hyvin. Paljon on harjoiteltu lajin kautta läpi kesän, mutta sen lisäksi on satsattu oheisissa nopeuteen ja kehonhallintaan. Joukkue uusiutui keväällä hieman, mutta oma fiilis on, että porukka on hitsautunut hyvin yhteen.

2. Vastaan karsinnoissa tulevat SB Heinola, FBC Turku ja Classic. Perinteikkäitä salibandyseuroja siis vastassa eli eiköhän ole luvassa hyviä pelejä.

3. Tavoitteena on SM-sarjapaikka.

 

OLS C2-edustus

Päävalmentaja Juha Laukka

 

1. Olemme harjoitelleet hyvin ja kesällä painopiste oli hieman nopeuden lisäämisessä. Eerikkilän testit nyt elokuussa osoittivat että eteenpäin on menty. Kovat harjoituspelit ovat luoneet uskoa että olemme oikealla tiellä.  Kolme pelaajaa on ollut lähes koko kesän loukkaantuneena. Muuten terveystilanne näyttää hyvältä. Joukkue uudistui viime keväänä ja saimme mukaan seitsemän uutta kenttäpelaajaa sekä maalivahdin. Uusien pelaajien sopeutuminen on sujunut hyvin. 

2. Karsintalohkossa vastaan tulevat Happee (Jyväskylä), SB Vantaa sekä Papas (Kajaani)Happeen Try in huhtikuussa oli vetänyt yli 50 pelaajaa. He ovat voittaneet toukokuun jälkeen kaikki harjoituspelinsä. SB Vantaa oli viime kaudella Etelä-Suomen 4. eli ovat tottuneet pelaamaan kovia pelejä Suomen parhaimmistoa vastaan. Kotijoukke Papas voi vastaavasti yltää hyvään peliin kotikentällään.

 3.Jatkoon pääsy tulee vaatimaan onnistuneet kolme ottelua ja fokuksen pysymistä omassa tekemisessä. Tavoitteena meillä on suora jatkopaikka tai vähintään jatkokarsintaan pääsy.

OLS C1-tytöt

Päävalmentaja Antti Kärkkäinen

1. OLS C1 tytöt lähtevät mielenkiintoisista ja osin haastavista asemista tuleviin karsintoihin. Ehdottomasti valmistautuminen olisi voitu aloittaa huomattavasti aikaisemmin keväällä, mutta erilaiset yhteistyökuviot seurojenvälillä ja epätietoisuus siitä mitä joukkue voi tavoitella/pelata myöhästytti kauteen valmistautumista muutamalla kuukaudella. Joukkue ei ole asettanut mitään ”pakkomiellettä” päästä valtakunnalliseen SM sarjaan, vaikka sinne pääsy on tietysti asetettu tavoitteeksi. OLS C1 tyttöjen harjoittelurinki on kesäajan koostunut 32 pelaajasta ja uusia pelaajia on liittynyt kesän aikana mukaan alueen muista seuroista. Kesäharjoittelu on mennyt kokonaisuutena  erinomaisesti suunnitelmien mukaisesti ja uudetkin tytöt ovat päässeet hyvin mukaan. Kesäajan harjoittelussa on pyritty keskittymään pitkälti oheisharjoitteluun sekä valikoitujen lajitaitojen kehittämiseen. Viimeinen kuukausi ennen karsintoja pyhitettiin pelillisille asioille ja harjoituspelejä on pelattu runsaasti mukaan lukien Turussa pelattu Loisto Cup.

2. C tyttöjen SM karsinnoissa on 5 lohkoa ja OLS C1 tytöt pääsivät karsintalohkoon, jossa on ”vain” kolme joukkuetta (OLS, NST ja SbPro). Tämä tarkoittaa sitä, että jatkokarsintapaikka on varma. Lohkon voittaja menee suoraan SM sarjaan ja 2 muuta pelaa jatkokarsintapelinsä toisen lohkon sijoille 2-3 sijoittuneita vastaan. Teoreettisesti jopa yhdellä voitolla voi päästä SM sarjaan. Lohkossa SbPro on rankattu 1, OLS  sijalle 2 ja NST sijalle 3. Mielenkiintoisia pelejä ja joukkueita on tulossa vastaan ja vastustajia ei sen enempää kannata edes analysoida. Taitavia tyttöjä on jokaisessa joukkueessa. Tärkeintä olisi voittaa karsintojen viimeinen peli

3. Aina kun lähdetään pelaamaan, niin lähdetään tavoittelemaan voittoa. Tavoitteena on siis saavuttaa SM sarjapaikka kaudelle 2017-2018.

Suosittelemme seuraamaan joukkueidemme edesottamuksia viikonloppuna esimerkiksi Facebookin puolella:

OLS B Edustus
OLS C1 Edustus
OLS C2 edustus
OLS Tytöt 

OLS B-tyttöjen karsintaurakka käynnistyy vasta ensi viikonloppuna. Siitä lisää myöhemmin.

Isosti tsemppiä jokaiselle joukkueellemme karsintoihin!

18.08.2017Superlauantain lipunmyynti käynnissä
16.08.2017Superlauantai Oulun energia areenassa 28.10.2017
18.09.2017Salba vahvempi liiga-avauksessa
15.09.2017Salibandyliiga käyntiin sunnuntaina. OLS kohtaa avauskierroksella Rauman Salban.
14.09.2017Aloita salibandyharrastus Oulun Luistinseurassa
25.08.2017B-tyttöjen SM-karsinnat pelataan viikonloppuna Oulussa - C1-pojat jatkokarsinnoissa Lappeenrannassa
24.08.2017Kausikortit kaudelle 2017-2018 myynnissä
23.08.2017Miesten harjoitusottelut jatkuvat sunnuntaina - ennen kauden alkua vielä kolme harjoitusottelua
21.08.2017Kolme OLS-joukkuetta viikonloppuna junioreiden SM-sarjoihin
18.08.2017Junioreiden SM-karsinnat vauhtiin viikonloppuna

Siirry arkistoon »