Miesten harjoitusottelut jatkuvat sunnuntaina - ennen kauden alkua vielä kolme harjoitusottelua

Share |
23.08.2017

OLS:n miesten edustusjoukkue jatkaa tulevana sunnuntaina valmistautumistaan 17.9 alkavaan liigakauteen pelaamalla harjoitusottelun yhteistyöseura Limingan Niittomiehiä vastaan. Ottelu alkaa klo. 18:30 Zemppi Arenassa.

OLS pelaa ennen sarjan alkua vielä kaksi muutakin harjoitusottelua matkustamalla 2.-3.9 EräViikinkien ja SPV:n vieraaksi.

Wikiii.PNG

Olli Wikstedt ja OLS kohtaavat syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna harjoitusotteluiden merkeissä EräViikingit ja SPV:n Kuva: Jari Turunen

 

OLS:n päävalmentaja Eetu Vehanen valottaa tavoitteita kilpailuun valmistavan kauden lopulle.

Aloitimme tällä viikolla keskittymään pallottoman pelaamisen kehittämiseen. LNM-ottelu tulee laadukkaana harjoituksena jakson alkuun. Kohtasimme Limingan kertaalleen kesäkuussa ennen omatoimijaksoa ja silloin takana oli reilun kuukauden verran joukkueharhoittelua. Mielenkiintoista onkin seurata olemmeko onnistuneet siirtämään harjoittelun pelikentälle nyt kun vertailupohjana toimii aiemmin pelatut matsit Liminkaa ja Welhoja vastaan.

 - ErVi ja SPV pelit laittavat meidät kokonaisvaltaiseen testiin. Pelien jälkeen sarja-avaukseen on vielä kaksi viikkoa, eli ehdimme tehdä viimeiset viilaukset peleistä saadun opin pohjalta. Kaksi viimekauden mitalistia peräkkäisinä päivinä vieraissa. Päästään jätkien kanssa reissuun ja samalla on 48h aikaa viedä peliä eteenpäin ja ryhmäytyä entisestään paremmaksi nipuksi kentällä ja sen ulkopuolella.

OLS:n harjoitusottelut:

Su 27.8 klo. 18:30 LNM - OLS, Zemppi Arena, Kempele
La 2.9 klo. 16:00 EräViikingit - OLS, Mosahalli, Helsinki
Su 3.9 klo. 15:00 SPV - OLS, Anssin Jussin Arena, Härmä

Salibandyliigan avauskierros:

17.9 klo. 18:00 OLS - Salba, Kastellin monitoimitalo 

16.02.2018Miesten edustusjoukkueella edessään kahden kotipelin viikonloppu
10.02.2018"Kotituplan" ensimmäinen näytös. OLS isännöi tänään EräViikinkejä.
29.01.2018Miehille tappio Tampereella. Neljä maalia eteen oli liikaa.
27.01.2018Superlauantai valittiin maakunnan vuoden 2017 urheilutapahtumaksi
27.01.2018Miehet matkaavat sunnuntaina Classicin vieraaksi. Olli Tornberg LNM:stä mukaan kokoonpanoon.
25.01.2018OLS:n B-juniori Felix Persyn Belgian miesten salibandymaajoukkueeseen
22.01.2018OLS:n D-poikien joukkueille menestystä FBA Maajoukkuetie Winter Cup -turnauksissa
16.01.2018OLS Salibandy lisenssimäärissä mitattuna Suomen kolmanneksi suurin salibandyseura
14.01.2018Pohjoinen tuuli puhalsi Hämeessä. OLS tärkeään vierasvoittoon Steelersistä
12.01.2018Miesten kolmen vierasottelun tammikuu käynnistyy lauantaina Welhojen vieraana. Sunnuntaina vastassa Steelers.

Siirry arkistoon »