Miehille viikonloppuna tärkeät liigapisteet, Oulun herruus ja Suomen Cupin puolivälieräpaikka

Share |
20.11.2017

OLS:n viikonloppu oli vahvasti duurivoittoinen. Lauantain liigaottelusta joukkue saalisti kaksi tärkeää sarjapistettä ja sunnuntain Suomen Cupin paikallisderbyssa OLS otti puolivälieräpaikan Merikoski SBT:n kustannuksella.

Nokian KrP kaatui lauantaina Kastellissa jatkoajan jälkeen lukemin 8-7 (2-2, 2-3, 3-2, ja. 1-0) Värikkään ottelun hahmoksi nousi uran ensimmäisillä liigamaaleillaan Eetu Ijäs (2+1), joka ratkaisi ottelun jatkoajalla ajassa 61:51 keltasinisten pelattua ilman maalivahtia. OLS:lta myös Valtteri Parviainen (2+2) ja Olli Wikstedt (2+1) olivat tehokkaalla pelipäällä.

ols_krp-8.jpg

Olli Wikstedt oli lauantaina oivalla pelipäällä. Kuva: Ari Arola

Ensimmäinen erä oli tasainen ja molemmat joukkueet onnistuivat kahdesti maalinteossa. OLS aloitti maalinteon ylivoimalla ottelun kymmenennellä peliminuutilla Wikstedtin lauottu pallon tarkasti ohi Krp -maalivahti Santtu Pohjosen. KrP tasoitti niin ikään ylivoimalla, kun Valtteri Viitakoski suti Joni Henttosen laukoman pallon ohi Ville Mestarin. Oululaisten alivoima oli täyttä timanttia ja siitä esimerkkinä toimi Petri Niemelän 2-1 -johtomaali, johon Lauri Tiira teki upean esityön. Morics Krumins onnistui kuitenkin vielä ennen erätaukoa tuomaan nokialaiset tasoihin hieman onnekkaalla osumalla, joka pomppasi maaliin OLS -puolustajan lavan kautta.

Toisen erän alussa liigan kaikkien aikojen pistepörssiä johtava Henri Johansson kiitti OLS -puolustajan nukahduksen ja vei erän ensimmäisellä minuutilla vieraat 2-3 -johtoon. Wikstedt kuitenkin kuittasi jälleen ylivoimalla pelin 3-3:een kovalla viivapommillaan. Tämän jälkeen KrP kävi kahden maalin johdossa Johanssonin ja Mikko Laakson maaleilla. Parviainen teki kuitenkin toisen erän viime minuuteilla tärkeän kavennusmaalin Mikko Saarnion esityöstä ja toiselle erätauolle siirryttiin KrP:n 4-5 -johtolukemista.

Kolmannessa erässä maaleja mätettiin jälleen tasatahtiin. Parviainen toi kotijoukkueen tasoihin ajassa 41:05 Ijäksen tarjoiltua hyvän syötön maalin eteen. OLS -maalin eteen unohdettu KrP:n Henri Mäenpää vei vierailijat kuitenkin jälleen johtoon, jonka OLS kuitenkin kuittasi Tatu Kiipelin jääkylmällä rangaistuslaukauksella. Krumins vei vielä viimeisen kerran "Näädät" johtoon, mutta sitten esiin astui illan hahmo Ijäs. Nuori hyökkääjä tasoitti pelin 7-7:ään ajassa 54:05 ja kun lisämaaleja ei nähty varsinaisella peliajalla mentiin ensimmäistä kertaa OLS:n ottelussa tällä kaudella jatkoajalle. OLS:n valmennusjohto pelasi ns. upporikasta ja rutiköyhää ja lähti rohkeasti hakemaan voittomaalia ottamalla maalivahdin pois. OLS pääsi jauhamaan tehokasta ylivoimapeliään 5-4 vastaan ja se tuottikin tulosta ajassa 61:51. Wikstedt peitti hienosti laukauksen syötöksi ja löysi takatolpilla väijyneen Ijäksen, joka laittoi pelivälineen varmasti ohi Pohjosen.

Voitto nosti OLS:n sarjassa kahdeksaan pisteeseen ja sijalle 12. Eroa pudotuspeliviivaan on tasaisessa sarjassa kolme pistettä ja viidenteenkin sijaan vain neljä pistettä. Liiga jatkuu OLS:n osalta sunnuntaina 3.12 Kastellissa kun vastaan asettuu LASB.

 

Ottelutilastot: http://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/ols-nokian-krp/1545/2193?id=2758&name=OLS

Maalikooste: https://www.youtube.com/watch?v=GS7hhw8bYI0&feature=youtu.be

Lehdistötilaisuus: https://www.youtube.com/watch?v=s9MGcTcfbB0&t=204s

Ari Arolan ottelukuvat: https://www.flickr.com/photos/159532598@N08/albums/72157666573480159

 

---

Sunnuntaina pelattiin Suomen Cupin kuudennella kierroksella harvinainen Oulun derby, jossa OLS:aa vastaan asettui kakkosdivarin kärjessä viime kaudet keikkunut Merikoski SBT. Ottelussa oli vahva tunnelataus puolin ja toisin, sillä monet OLS:n pelaajat ovat olleet uransa aiemmissa vaiheissa Merikosken riveissä. OLS:n päävalmentaja Eetu Vehaselle ilta oli ehkä ikimuistoisin, sillä Merikoskessa aikanaan vaikuttanutta valmentajaa kunnioitettiin pelinumeron jäädytyksellä ennen ottelun alkua.

Itse ottelussa OLS ei ollut yllätettävissä, vaan eteni cupin puolivälieriin selkeällä 3–8-voitolla (0-2, 1-5, 2-1). Se teki tarvittavan ja etenkin vahva toinen erä oli ratkaiseva ottelun lopputuloksen kannalta. OLS:n hahmoksi sunnuntaina nousi Juho Laurila, joka hattutempun lisäksi antoi yhden maaliin johtaneen syötön.

OLS osoitti pelin suunnan ensimmäisessä erässä. Se hallitsi palloa ja Merikoski luotti vastahyökkäyksiin. Keltasiniset onnistuivat murtamaan "Kosken" puolustuksen ensimmäisen kerran ajassa 6:15, kun Tommi Wiander oli unohdettu kulmavaparissa aivan yksin takatolpille eikä puolustaja erehtynyt vaan iski ensimmäisen maalinsa OLS -paidassa virallisessa ottelussa. Petteri Kääriäinen lisäsi erätaukojohdoksi 2-0 Laurilan syötöstä ajassa 16:55.

Juho_Laurila_vs_merikoski_Kaleva.PNG

Juho Laurila kieputteli lauantaina Merikoskea vastaan tehot 3+1. Kuva: Kaleva.fi

Toisessa erässä liigajoukkueen ja 2-divisioonajoukkueen välinen ero näkyi selkeimmin. Merikoskella oli etsikkoaikansa muutaman maalipaikan myötä aivan toisen erän alussa, mutta kun se ei niitä pystynyt hyödyntämään, OLS iski armottomasti takaisin. Jonatan Tynkkysen, Tatu Kiipelin, Petri Niemelän ja Laurilan kahdella maalilla OLS otti erässä tukevan 1-7 -johdon toiseen erätaukoon mennessä.

Kolmannessa erässä keltasiniset nostivat jalkaa kaasulta ja Merikoski sekä etenkin kaikki kolme joukkueen maalia tehnyt Niko Shnoro hyödynsivät tilaisuutensa. Viimeinen erä meni kotijoukkueen nimiin ja ottelun loppunumeroiksi kirjattiin näin lopulta 3-8.

OLS eteni voiton turvin Suomen Cupissa puolivälieriin. Vastustaja selvinnee kuudennen kierroksen runkopelipäivän (26.11) jälkeen pidettävässä arvonnassa.

 

Ottelutilastot: http://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/merikoski-sbt-ols/23733/2431

Kalevan kuvat ottelusta: http://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/oululaisten-salibandyjoukkueiden-kohtaaminen-veti-hallin-tayteen-katsojia/10471/

 

 

 

17.12.2017OLS Suomen cupin välieriin huikean jatkoaikatrillerin jälkeen.
16.12.2017Salba vei voiton OLS:n nenän edestä päätöserässä
16.12.2017Miehet kohtaavat tänään Raumalla Salban - Kivilompolo aloittaa maalissa, Parviaiselle uran 100. ottelu Salibandyliigan runkosarjassa
13.12.2017Arinan Kannustajiin 2017 liittyminen loppusuoralla
08.12.2017Miehet jatkamaan hyvää virettään viikonloppuna Kooveen ja Oilersin vieraaksi
03.12.2017Tiivis puolustuspeli siivitti OLS:n voittoon LASB:sta tasaisessa ja vähämaalisessa ottelussa
01.12.2017Miesten tiivistahtinen joulukuu käynnistyy. Sunnuntaina Kastellissa vastassa LASB
20.11.2017Miehille viikonloppuna tärkeät liigapisteet, Oulun herruus ja Suomen Cupin puolivälieräpaikka
18.11.2017Lauantaina liigaa, sunnuntaina Suomen Cupissa paikallisderby
17.11.2017Terveystalo ja Oulun Luistinseura ry jatkavat yhteistyötä pitkäaikaisella sopimuksella.

Siirry arkistoon »