MM-tauko on ohi: miehet kohtaavat viikonloppuna EräViikingit ja Oilersin

13.12.2018

Pitkä MM-tauko on miesten edustusjoukkueen osalta ohi, kun Salibandyliiga-pelit jatkuvat kahden vierasottelun viikonlopulla. Lauantaina OLS kohtaa Vantaan Energia-Areenalla EräViikingit ja sunnuntaina Espoossa Tapiolan Urheiluhallila Esport Oilersin.

Maajoukkuetauko on ollut OLS:n harjoittelun osalta repaleinen.

"Alussa otettiin täysin huilia viikko ja sen jälkeen tarkoitus oli päästä viemään viisikkopeliä reippaasti eteenpäin. Nyt on ollut kuitenkin melko paljon sairasteluja, kertausharjoitusta ja loukkaantumisia, joten ihan niin laadukasta pätkää ei tähän väliin saatu kaikkien osalta mitä olisi haluttu", päävalmentaja Jani Lipsanen myöntää suoraan.

Loukkaantuneiden listalta löytyvät Eetu Ijäs, Valtteri Parviainen, Tuukka Haudanlampi ja viimeisimpänä Mika Hirsikorpi. Nelikosta Haudanlampi on varmuudella sivussa viikonlopun peleistä. Muiden kanssa tilannetta seurataan päivittäin. Myös Tuukka Kivioja on sivussa siviilisyiden vuoksi.

lamsa.jpg

"Tilanne on tietysti avannut mahdollisuuksia muille. Esimerkiksi vastikään kahden vuoden sopimuksen meidän kanssa kirjoittanut Valtteri Lämsä (s. 2002) on vetänyt kohta pariviikkoa puhtaasti meidän mukana ja pelannee viikonloppuna ensimmäiset liigaminuuttinsa". Lipsanen paljastaa.

Positiivisiakin uutisia loukkaantumisrintamalta löytyy. Koko alkukauden sivussa ollut maalivahti Ville Mestari on palannut lajiharjoituksiin.

EräViikingit ja Oilers kohtaavat jo perjantaina

Viikonlopun vastustajat karistelevat MM-tauon ruosteisuutta jo perjantaina, kun joukkueet iskevät yhteen Mikael Järven nimeä kantavassa tapahtumaottelussa.

"Yleensä se olisi etu, että päästään vähän vastustajaa tuoreemmalla jalalla lauantain otteluun, mutta nyt on niin pitkä tauko alla, että tuskin sillä kovin isoa merkitystä on ainakaan fyysisesti, vaikka ERVI pelaa jo perjantaina.  Ehkä ennemminkin nyt niin, että meidän täytyy olla todella hyvin hereillä heti ottelun alusta, että päästään pelirytmiin nopeasti käsiksi", Lipsanen pohtii.

Sunnuntaina OLS hakee revanssia Oilersista, joka murskasi OLS:n kauden avausottelussa Kastellissa.

"Heillä alkukaudesta tulokset ja pelintaso heittelivät rajusti. Ennen taukoa oli kuitenkin nähtävissä, että Oilers alkoi löytää otteisiinsa kaivattua tasaisuutta. He olivat neljän ottelun voittoputkessa, jonka aikana kaatuivat esimerkiksi TPS ja SPV. Mielenkiintoista tietysti nähdä, että ovatko he pystyneet säilyttämään saman vireen MM-kisojen yli ja mitä uusia elementtejä peliin on mahdollisesti tullut lisää lähes kuukauden harjoitustauon aikana", Lipsanen pohtii.

Hyvässä tulosvireessä tauolle jäi myös OLS, kun neljästä edellisestä liigaottelusta se keräsi kolme voittoa. Asetelmat sarjan toisella puolikkaalle ovat herkullisesti täysin auki aina pudotuspelipaikasta putoamiseen.

"Kyllä me sitä yläpuolella siintävää viivaa tähyilemme haaveillen ja pyrimme pelaamaan sen saavuttamisen edellyttämällä tasolla", Lipsanen viittaa joukkueen loppukauden tavoitteisiin.

Lauantain EräViikingit-OLS -ottelu nähtävissä myös Ruutu+-palvelusta. Ottelu alkaa kello 17.00.

Sunnuntain ottelusta ei lähetystä ole ennakkotietojen mukaan tarjolla. Ottelu Tapiolassa käynnistyy myöskin kello 17.

 

12.11.2019Niko-Petteri Holappa vahvistamaan keltasinisiä
06.11.2019LEIJONAUUTISET ALKAVAT! ESITTELYSSÄ AINA YKSI TURNAUS SEKÄ SEURAN OMA HARRASTEJOUKKUE JOKA VIIKKO
06.11.2019Tauolle tappio niskassa ja loukkaantumisuutisten saattelemana
01.11.2019Mika Kohosen tähdittämä Happee saapuu Ouluun tuplapanosten otteluun
29.10.2019Welhot kaatui kontrolloidulla esityksellä Kuopiossa
20.10.2019TPS liian väkevä, LASBia vastaan joukkueelta hieno ryhtiliike ja voitto
18.10.2019Syyslomaviikko käynnistyy kahdella liigan kottelulla
06.10.2019Classic liian kova isäntä Tampereella
05.10.2019Tiikerit kaatui lopun sekoilusta huolimatta
04.10.2019Teemaottelun vastustaja Tiikerit on mielenkiintoinen liigatulokas

Siirry arkistoon »