Steelers-ottelu päättää salibandyvuoden 2018

29.12.2018

OLS:n miehet matkaavat vuoden 2018 viimeiseen otteluun Hämeenlinnan upealle Elenia-Areenalle, jossa se kohtaa vahvasti MM-tauolta palanneen Steelersin.

MM-kultapoika Ville Lastikan tähdittämä Steelers on pelannut MM-kisojen jälkeen kolme ottelua, joista se on onnistunut keräämään kuusi pistettä. Ainoa tappio tuli Classicille, mutta kahdesta edellisestä ottelusta joukkue on napsinut voitot. Steelersin jyrän alle jäivät Nokian KrP ja Koovee.

Voittojen turvin Steelers on noussut peräti 21 pisteeseen ja ero OLS:an on venähtänyt peräti 9 pisteeseen. Steelers on pelannut kaksi ottelua oululaisia enemmän, joten viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni olevat hämeenlinnalaiset eivät ole tavoittamattomissa, mutta tappio lauantaina tietäisi OLS:lle melkoista vuorta kiivettäväksi loppukaudeksi.

"Kyllä 12 pisteen kaula viimeiseen pudotuspelipaikkaan olisi valtava. Ei sitä käy kiistäminen, että tämä ottelu on meille tietyllä tapaa vedenjakaja", OLS-luotsi Jani Lipsanen myöntää ottelun merkityksen.

Varsin varamiehisenä MM-tauolta palannut OLS on saanut riveihinsä jälleen laajuutta, kun edellisten pelien poissaolijat ovat Mika Hirsikorpea lukuunottamatta palanneet vahvuuteen. Lisäksi pitkästä loukkaantumisesta toipunut Ville Mestari aloittaa tällä kaudella ottelun ensimmäistä kertää OLS-maalilla.

"Toivotaan, että pahin loukkaantumisten ja sairastelujen suma olisi nyt ohi. Kaipaamme ehjiä harjoitusviikkoja niin joukkueena kuin sitten yksilöinäkin, että saamme hommaa eteenpäin", Lipsanen uskoo.

Steelersin ja OLS:n välinen ottelu alkaa lauantaina 29.12. klo 17. Ottelusta ei ennakkotietojen perusteella ole livelähetystä luvassa. Tilastoseurantaan pääset tästä.

12.11.2019Niko-Petteri Holappa vahvistamaan keltasinisiä
06.11.2019LEIJONAUUTISET ALKAVAT! ESITTELYSSÄ AINA YKSI TURNAUS SEKÄ SEURAN OMA HARRASTEJOUKKUE JOKA VIIKKO
06.11.2019Tauolle tappio niskassa ja loukkaantumisuutisten saattelemana
01.11.2019Mika Kohosen tähdittämä Happee saapuu Ouluun tuplapanosten otteluun
29.10.2019Welhot kaatui kontrolloidulla esityksellä Kuopiossa
20.10.2019TPS liian väkevä, LASBia vastaan joukkueelta hieno ryhtiliike ja voitto
18.10.2019Syyslomaviikko käynnistyy kahdella liigan kottelulla
06.10.2019Classic liian kova isäntä Tampereella
05.10.2019Tiikerit kaatui lopun sekoilusta huolimatta
04.10.2019Teemaottelun vastustaja Tiikerit on mielenkiintoinen liigatulokas

Siirry arkistoon »