EräViikingit kaatoi hurjalla taistelulla, sunnuntaina vastassa LASB

26.01.2019

Eihän se kaunista ollut, mutta tällä kertaa riittä voittoon. OLS ei saanut peliä yhtä hyvälle tolalle kuin Happeeta ja Classicia vastaan, mutta tänään oli ripaus onneakin mukana, kun EräViikingit kaatui 4-3 (1-0, 2-1, 1-2). Voiton takuumiehenä oli maalivahti Ville Mestari ja palloa syönyt OLS-nippu.

"Ei saatu pallollista peliä oikein käyntiin. En tiedä oltiinko liian varovaisia, kun yritettiin saada pelin edetessä kontrollia hyökkäyspäähän, ettei niin nopeasti luovuttaisi pallosta. Huomenna täytyisi olla vähän paremmin pelin päällä myös pallollisesti. Mutta sarjapisteistä tässä pelattiin, eikä tyylipisteistä. Eikä kolmea pistettä enempää ollut jaossa, joten ollaan tyytyväisiä siihen ja mennään eteenpäin", pyöritteli OLS-luotsi Jani Lipsanen.

Kausi jatkuu jo huomenna sunnuntaina, kun LASB saapuu Ouluun. Ottelu alkaa Kastellissa kello 18. Pelin OLS:a enemmän pelannut LASB on kolme pistettä oululaisia edellä ensimmäisellä suoran säilyjän paikalla. Ottelua voi kliseisesti kutsua kuuden pisteen otteluksi.

"Kauden ensimmäinen LASB-peli oli hyvin paljon tämän Ervi-voiton tapainen. Tavoitteena on, että huomenna päästäisiin pelin päälle vähän paremmin ja sitä kautta raavitaan voitto. Mutta lupaan tuulettaa, jos voitto tulee, olipa tyyli mikä tahansa", Lipsanen päättää.

12.11.2019Niko-Petteri Holappa vahvistamaan keltasinisiä
06.11.2019LEIJONAUUTISET ALKAVAT! ESITTELYSSÄ AINA YKSI TURNAUS SEKÄ SEURAN OMA HARRASTEJOUKKUE JOKA VIIKKO
06.11.2019Tauolle tappio niskassa ja loukkaantumisuutisten saattelemana
01.11.2019Mika Kohosen tähdittämä Happee saapuu Ouluun tuplapanosten otteluun
29.10.2019Welhot kaatui kontrolloidulla esityksellä Kuopiossa
20.10.2019TPS liian väkevä, LASBia vastaan joukkueelta hieno ryhtiliike ja voitto
18.10.2019Syyslomaviikko käynnistyy kahdella liigan kottelulla
06.10.2019Classic liian kova isäntä Tampereella
05.10.2019Tiikerit kaatui lopun sekoilusta huolimatta
04.10.2019Teemaottelun vastustaja Tiikerit on mielenkiintoinen liigatulokas

Siirry arkistoon »