Avausvoitto irtosi kolmannen erän ilotulituksella Steelersiä vastaan

30.09.2019

OLS:n miehet saivat pirteille otteille vihdoin palkinnon pisteiden myötä, kun Steelers kaatui Kastellissa maalein 9-2 (2-1, 2-1, 5-0). 

"Kahdessa ensimmäisessä erässä päästiin kuskin paikalle tulostaulullakin hyvän ylivoimapelin ansiosta. Viimeisen erän voitto 5-0 oli kova suoritus ottaen huomioon, että se piti sisällään yhden viiden minuutin rangaistuksenkin meille", summasi ytimekkäästi OLS-luotsi Jani Lipsanen.

Joukkuejuhlii.jpg

OLS oli ollut jo kahdessa kauden ensimmäisessä ottelussa tehokas hyökkäyspäässä, mutta puolustuspelaaminen ja varsinkin mustat hetket pelin sisällä olivat olleet liian isoja. Nyt joukkue sai ainakin tulostaulun perusteella ehjän 60 minuuttisen.

"Kyllä siellä vielä tekemistä on. Tänäänkin olisi voinut tulla vaikea peli, jos Vinski (Kivilompolo) ei olisi ottanut tärkeissä paikoissa isoja koppeja ja Steelersin viimeistely olisi ollut tehokkaampaa. Toki kyllä me tänään onnistuttiin peliä hallitsemaan. Tiedettiin, että Steelers puolustaa uhrautuvasti ja kyttää paikkoja iskeä vastaan. Säilytettiin kuitenkin kärsivällisyys ja tehtiin ero sitten lopulta viimeisessä erässä", Lipsanen jatkoi.

OLS:n kausi jatkuu lauantaina 5.10. jälleen kotiottelulla, kun Kastelliin saapuu sarjanousija Tikkurilan Tiikerit. Tuo ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo kello 15.

OLS-Steelers-ottelun kuvat

Maalikooste ja lehdistötilaisuus ilmestyvät OLS:n Youtube-kanavalle.

24.04.2020Tukea vähävaraisille liikuntaharrastukseen
07.04.2020Naumasen aikakauteen lähdetään pienin pelaajamuutoksin
31.03.2020Joukkueharjoitukset tauolla 13.5. asti
23.03.2020OLS-legendoja: Petri Turunen - mies, joka ei esittelyjä kaipaa
20.03.2020Kapteeni Mikko Saarnio: "Joukkue uusiutunut oikeaan suuntaan"
20.03.2020C2-poikien edustus- ja kilpajoukkueiden kasaaminen alkaa
19.03.2020D-ikäluokkaan tulee talenttiryhmä-toimintaa
19.03.2020Seurakortin ostamalla tuet OLS:n vähävaraisten harrastamista
18.03.2020C1-edustus: 2005 syntyneiden edustusjoukkueen kasaaminen käynnistyy
18.03.2020Valmentaja Lipsasen tilinpäätös

Siirry arkistoon »