OLS kiusaa vain kentällä - ottelu paneutuu kiusaamisen kitkemiseen

02.10.2019

Tulevana lauantaina 5.10. pelattava miesten Salibandyliigan ottelu rakentuu OLS kiusaa vain kentällä-teeman ympärille. OLS:n ja Tikkurilan Tiikerien välisessä ottelussa OLS haluaa nostaa esille tärkeän asian, eli kiusaamisen kitkemisen.

"Meillä on isona organisaationa ja lasten liikuttajana vastuu. Sen takia haluamme teemaottelulla nostaa tämän asian isommin esille joukkueurheilun kontekstissa", OLS:n salibandyn lajivastaava ja miesten päävalmentaja Jani Lipsanen kertoo.

"Emme ole mikään irrallinen saareke, jossa ei kiusaamista tapahtuisi. Haluamme, että meillä on seuran sisällä teemaottelun kautta luonteva työkalu käydä keskustelua aiheen tiimoilta joukkueissamme."

Lipsasen mukaan kiusaamisella on nykyisin monet kasvot. Joukkueurheilussa se näkyy esimerkiksi siinä, että joku pelaajista jää ulkopuoliseksi ryhmästä ja kokee, etteivät joukkuekaverit arvosta.

"Puhutaanpa sitten aikuispelaajista, nuorista tai lapsista, hyvän joukkuehengen ja yhteenkuuluvuuden tunne ei tapahdu vain toivomalla. Se vaatii työtä."

"Tähän mennessä juniorijoukkueissa tehtyjen kyselyjen perusteella pelaajat kokevat pääasiassa, että he saavat olla joukkueissa omana itsenään ja että heistä on mukavaa saapua harjoituksiin. Mutta yksittäisetkin tapaukset, joissa näin ei ole, ovat liikaa. Haluamme, että meiltä kasvaa fiksuja pelaajia ja valmentajia, jotka osaavat ottaa muut huomioon ja pystyvät puhumaan keskenään vaikeistakin asioista ilman leimaantumisen pelkoa."

mihu.jpg

Teemaottelun ympärille on rakennettu ohjelmaa, jossa edustusjoukkueen pelaajat vierailevat kouluissa ja Leijonaliiga-joukkueiden harjoituksissa. Lisäksi miesten kapteeni Mikko Saarnio (kuvassa oikealla) käy illastamassa kilpajoukkueiden kapteenien kanssa ja haastamassa nuoria kapteenin merkityksestä joukkuehengen ja joukkueen arvojen vaalijana.

"Mikkoa paljon parempaa kapteenia ei voi toivoa ja uskon, että illanvietosta saavat kaikki paljon ajateltavaa irti. Koen, että tästä tuesta kapteeneille voisi onnistuessaan tulla pysyvämpikin käytäntö seuraan". Lipsanen pohtii.

OLS kiusaa vain kentällä -teemaottelu lauantaina 5.10. klo 15 Kastellin Monitoimitalolla.

Ennakkoliput Ticketmasterilta.

18.10.2019Syyslomaviikko käynnistyy kahdella liigan kottelulla
06.10.2019Classic liian kova isäntä Tampereella
05.10.2019Tiikerit kaatui lopun sekoilusta huolimatta
04.10.2019Teemaottelun vastustaja Tiikerit on mielenkiintoinen liigatulokas
02.10.2019OLS kiusaa vain kentällä - ottelu paneutuu kiusaamisen kitkemiseen
30.09.2019Avausvoitto irtosi kolmannen erän ilotulituksella Steelersiä vastaan
29.09.2019Nokia haki niukan voiton, pistemetsästys jatkuu sunnuntaina Steelersiä vastaan
28.09.2019Kotitupla alkaa Nokian KrP:tä vastaan
26.09.2019Hyödynnä seura-alennus Parturi Konehuoneella
22.09.2019SPV karkasi kolmannessa erässä

Siirry arkistoon »